Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2011 - 12:32

Leivoin viime viikolla pitkästä aikaa pullaa ja samalla tein pari bostonkakkuakin. Pullat ja toinen kakku matkasivat jouluviemisiksi etelä-suomeen isän perheelle. Toinen bostoni vedettiin miehen kanssa ihan kaksistaan napaan samontein ja olihan se hyvvää. Bostonkakkujen väliin keittelin itse vaniljakiisselin, kun ei sattunut olemaan kreemijauhetta kotona ollenkaan. Laittelen tähän tuon kiisselin ohjeen. Pullataikinan ohjeen löydät täältä.


Vaniljakiisseli ohje:


5 dl maitoa

1 kananmuna

2 rkl perunajauhoja

2 rkl sokeria

1 tl vaniljauutetta (laitoin n. 2tl vaniljasokeria)

ripaus suolaa

 

1. Riko kananmuna ja sekoita siihen tilkka vettä ja perunajauhot.

2. Yhdistä seos kylmään maitoon ja siirrä liedelle.

3. Lisää loput aineet ja lämmitä seosta koko ajan sekoittaen kunnes se pulpahtaa.

4. Jäähdytä ennen pullan väliin lisäämistä.

 

Bostonkakku ohje:


pullataikinaa (mulla meni kahteen kakkuun puolet puolen litran taikinasta)

vaniljakiisseliä

voita

sokeria

kanelia

 

1. Kaulitse pullataikinasta suorakaiteen muotoinen levy hyvin jauhotetulla pöydällä. Levyn korkeus n. 25cm, pituudella ei niin ole väliä. Levy saa olla n. 3-5mm paksu.

2. Levitä taikinalevyn päälle huoneenlämpöinen voi ja ripottele vielä pinnalle sokeria ja kanelia

3. Lisää viimeisenä vaniljakiisseliä ohut kerros ja kääri sen jälkeen levy napakasti rullalle.

4. Leikkaa rullasta n. 4-5cm paksuja pätkiä.

5. Nostele pätkät voideltuun vuokaan leikkauspinta ylöspäin, jätä palojen väliin nousuvara.

6. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Voitele pinta kananmunalla ja ripottele päälle reasokeria.

7. Paista uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa n. 30-40 minuuttia.

 

Minä tein kakut irtopohjavuokiin (halkaisija n. 22cm) ja kumpaankin vuokaan meni 7 pätkää pullaa.


Pampula kirjoitti 09.12.2011 - 23:06
No voi herkku!! Eipä ole pitkään aikaan syöny oikeeta pullaa... :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia.
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia!
Silitän....silitän..
nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!

Leivon leivon Pulla-Lasta
Pulla-Laps' on taikinasta.
Silmät sill' on rusinasta
Korvan korpun koppurasta.

Leivon leivon pullaa,
kelle pullan annan
-äitille sen kannan!
Hyöritän pyöritän ympäri näin,
puikin puikin piikilläin.
pistän pullan uuniin
-ja ahmin pullan suukkiin!!

Laskuri lisätty 4.9.2008
Web Page Counter
Sähköpostia minulle

Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:

pistaasi_pahkina@luukku.com

Menossa mukana

Kivoja nettikauppoja