Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.01.2012 - 14:39

Eilen auoimme miehen kanssa kilpaa jääkaappia ja pakastinta etsien jotain hyvää syötävää. Molemmilla teki mieli jotain syödä, mutta ei sitten kuitenkaan oikein löytynyt mitään sellaista. Niinpä ajattelin leipoa meille satsin muffinsseja. Ne, kun valmistuvat suhteellisen vähällä vaivalla ja ovat hyviä. Etsiskelin aikani netistä ohjetta, mutta päädyin kuitenkin täältä blogistakin löytyvään sinckers-muffinien ohjeeseen, jota hieman muokkailin.

 

Ohje:


100 g margariinia

1 dl maitoa

2 munaa

1 1/2 dl sokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 rkl perunajauhoa

suklaata oman maun mukaan

( 80g hasselpähkinärouhetta) tätä ei ole alkuperäisessä ohjeessa


( näihin laitoin valkosuklaata rouhittuna n. 70g ja tummaa suklaata rouhittuna n. 35g. Lisäksi laitoin jokaiseen muffiniin tummasta suklaasta sydämen. Näihin voi käyttää oman maun mukaan ihan mitä tahansa suklaata n. 100g)



1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Lämmitä, mutta älä anna kiehua. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.

2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva-maitoseosta ja jauhoseosta vuorotellen vaahtoon. Lisää suklaarouhe (ja hasselpähkinärouhe) käännellen taikinaan.

3. Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 225 asteessa 10-12 min. (jos haluat laittaa suklaasydämen muffineihin, niin täytä vuoat ensin vain puolilleen, paina sitten suklaasydän keskelle ja lisää hieman taikinaa)

 

tässä suklaasydämet, laitoin vielä tuohon päälle pikkaisen taikinaa.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia.
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia!
Silitän....silitän..
nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!

Leivon leivon Pulla-Lasta
Pulla-Laps' on taikinasta.
Silmät sill' on rusinasta
Korvan korpun koppurasta.

Leivon leivon pullaa,
kelle pullan annan
-äitille sen kannan!
Hyöritän pyöritän ympäri näin,
puikin puikin piikilläin.
pistän pullan uuniin
-ja ahmin pullan suukkiin!!

Laskuri lisätty 4.9.2008
Web Page Counter
Sähköpostia minulle

Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:

pistaasi_pahkina@luukku.com

Menossa mukana

Kivoja nettikauppoja