Kirjoittaja
Pistaasipähkinä
Leipuri-kondiittorin leivontablogi. Kaikkea leipomiseen liittyvää, suolaista ja makeaa ja sopivan sakeaa.
Minut saa halutessaan linkittää.
|
06.10.2010 - 16:14
Sain äidiltäni puolisen litraa ternimaitoa ja päätin tehdä siitä uunijuustoa anopin ohjeen mukaan. Hyvää tuli =)


Ternimaidostahan saa uunijuustoa, kun laittaa sen vain uunivuokaan ja uuniin paistumaan, mutta anopin ohjeen mukaan se tehtiin hieman toisin.
Ternimaidon joukkoon lisättiin 3 dl tavallista maitoa (itselläni hylaa) ja sitten maito lämmitettiin kädenlämpöiseksi. Maidon joukkoon lisättiin 1 tl juustonjuoksutinta (saa kaupasta) ja n. 2tl suolaa. Seoksen annettiin olla pöydällä niin kauan, että hyytyminen alkoi. (n. 30min.-1 tunti) Sitten vain koko komeus uuniin 200 asteeseen tunniksi ja valmista tuli.
Tätä herkkua nautiskelimme kanelin ja sokerin kera hieman lämpöisenä. Ai, että maistui kyllä hyvälle!
29.06.2010 - 20:24
En ole joutanut pitkään aikaan blogia päivittämään meneillään olleiden muuttokiireiden vuoksi. Enpä kyllä toisaalta ole ehtinyt leipoakaan. Yksi viipalepikkuleipien ohje on tulossa, kunhan saan kuvakoosteen siitä valmiiksi. Sitä ennen uusia tuotoksia. Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja sen myötä minä sain ihanan ison kiertoilmauunin ja keraamisen liesitason. Lieden ensimmäinen testi oli raparperikiisselin keittäminen, joka onnistui ihan loistavasti.
Mitään tarkkaa ohjetta minulla ei tähän ole. Käytin tuoreia raparperejä, jotka olin paloitellut noin 1cm:n mittaisiksi paloiksi. Vettä oli noin litra ja lisänä luraus mehukatti sekamehutiivistettä makua antamassa. (normaalisti laittaisin mansikoita, mutta niitä ei vielä kohtuulliseen hintaan ole ollut saatavilla näin pohjoisilla leveysasteilla) Lisäksi suurustamiseen meni noin 5 rkl perunajauhoja ja vähän kylmää vettä. Niin ja tietysti tarvittiin sokeria.

Kiisselin keittäminen
1. Laita vesi, mehu ja raparperipalat kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä noin 10-15 minuuttia välillä sekoittaen.
2. Nosta kattila liedeltä ja sekoita ensin perunajahot pieneen määrään kylmää vettä. Kaada sitten jauhoseos kiisselin joukkoon koko ajan sekoittaen.
3. Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna sitä koko ajan sekoittaen niin kauan, että se pulpahtaa. Älä kiehuta, ettei kiisselistä tule liisteriä!
4. Makeuta sokerilla ja anna jäähtyä.
Huom! Raparperi sisältää oksaalihappoa, joka sitoo elimistön soluista kalsiumia. Tämän vuoksi raparperin kanssa olisi hyvä nauttia jotain maitotuotteita, kuten maitoa tai kuten itse tein, vaniljakastiketta.
01.06.2010 - 19:08
Pannukakku eli perinteisemmin pannari on helppo arkipäivien herkku ja sen sisään voi "kätkeä" melkein mitä tahansa. (esim. mannapuuron lopun, kerman jäämiä, ruoka kermakin käy ja vaikka porkkanaraastetta.)Nykypäivänä suosiossa ovat myös suolaiset pannukakut. Tässä kuitenkin ihan perinteinen pannari, jonka innoituksena tällä kertaa oli pian vanhaksi menevä maito.

Ohje:
1 l maitoa tai vettä (nesteeseen voi myös upottaa esim. kermaa/vaniljakastiketta)
4 kananmunaa
2 dl sokeria
ripaus suolaa
n. 1 dl sulaa rasvaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
1. Mittaa maito kulhoon. Lisää joukkoon sokeri, suola, kananmunat ja sula rasva. Sekoita hyvin sekaisin.
2. Lisää sitten jauhot hyvin sekoittaen. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia jääkaapissa.
3. Kaada sitten taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
4. Paista 200 asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa väriä.
(huom! jos pannukakkuun tulee ilmakuplia paistamisen aikana, niitä voi pistellä haarukalla, jolloin pannari paistuu tasaisemmin)
Tarjoile hillon kanssa, kaveriksi sopii myös kermavaahto =)
02.04.2010 - 11:34
Tein näitä jo muutama viikko sitten, mutta en ole kiireiltäni ehtinyt blogia päivittää. Muistelin lukeneeni jostain lehdestä makeista tortilloista ja halusin niitä kokeilla. Nämä sovelsin ihan omasta päästäni, kun en enää muistanut, missä lehdessä olin jutun nähnyt.

Ostin minitortilloja kaupasta ja täytteen tein hedelmistä. Minulla oli yksi banaani, yksi pieni purkki ananaspaloja sekä yksi purkki säilykepersikoita. Täytteen paistoin paistinpannulla. Pienin hedelmät kuutioiksi ja paistoin niitä voissa pannulla. Joukkoon lisäsin myös fariinisokeria, hunajaa ja kookoshiutaleita. Lisäsin hedelmien joukkoon myös puolikkaan sitruunan mehun estämään banaanin tummumista.
Täytin tortillat ja käärin ne rullalle ja asettelin uunivuokaan. Lopuksi paistoin tortilloja 200 asteissa uunissa n. 15 minuuttia. Tarjosin nämä herkut suklaakastikkeen ja vaahdotetun kermavaahdon kera. Olivat oikein hyviä, joskin hieman täyttäviä.
08.06.2009 - 14:54
Kesän ensimmäiset raparperit ovat minusta aina ne parhaat. Niiden kasvua ollaan täällä kyttäilty jo pitkään ja nyt sitten viimein ne olivat tarpeeksi isoja joutuakseen kiisseliin. Päätin sitten vielä lisäillä viime kesän mansikoita pakkasesta sekaan.

Ohje:
1 l vettä
5-6 pienehköä raparperin vartta
5 dl mansikoita
5 rkl perunajauhoja
sokeria maun mukaan
1. Mittaa vesi kattilaan ja lisää joukkoon mansikat (jäisinä) ja pilkotut raparperin varret.
2. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes mansikat ja raparperit ovat hyvin pehmenneet. Sekoittele välillä.
3. Mittaa perunajauhot lasiin ja lisää hiukan vettä. Sekoita seos tasaiseksi.
4. Ota kattila pois liedeltä ja lisää perunajauhoseos kiisselin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vispilällä hyvin sekoittaen.
5. Kiehauta kiisseli vielä perunajauhojen lisäyksen jälkeen. Älä keitä, riittää että kiisseli pulpahtaa kerran.
6. Lisää sokeria maun mukaan ja jäähdytä kiisseli. Tarjoile raparperikiisselin kanssa esimerkiksi flora vanilla vaniljakastiketta, on meinaan hyvää :)
25.02.2009 - 11:15
Eilen meillä, kuten varmasti monen muunkin kotona, oli hernekeittopäivä. Se hernekeittohan oikein huusi pannukakkua jälkkäriksi, niinpä piti sitten vielä iltakahville pyöräyttää nopeasti pannari. Kylläpä se sitten maistuikin hyvältä äidin tekemän karviaishillon kanssa. Nami!

Ohje:
8 dl maitoa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
50-100 g voita sulatettuna
1. Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää joukkoon n. puolet maidosta ja vatkaa hyvin sekaisin.
2. Lisää loppu maito, kananmunat ja voisula ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja anna taikinan turvota huoneenlämmössä sen aikaa.
4. Kaada taikina leivinpaperin päälle uuni pellille ja paista pannukakkua uunin keskiritilätasolla n. 30 minuuttia.
Tarjoa lämpimänä hillon kanssa!
19.02.2009 - 12:02
Mieleni on tehnyt jo useamman päivän ajan vispipuuroa. Eilen sitten vihdoin sain niin paljon aikaiseksi, että päätin sitä tehdä. Siinä pakastinta penkoessani osui omenasosepurkit silmiini ja ajattelinkin, että voisin tehdä vispipuuron siitä. Siinä vaiheessa, kun vesi kiehui kattilassa ja omenasose oli sulatettuna, huomasin ettei meillä ollutkaan kaapissa mannaryynejä ollenkaan. Onneksi pienen penkomisen jälkeen löytyi kuitenkin speltti mannajauhoja, jotka ajavat ihan saman asian.

Ohje:
½ l vettä
1 dl mannaryynejä
ripaus suolaa
3 dl omenasosetta
2-3 tl sitruunamehua
½ dl sokeria
1. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää suola ja mannaryynit vispilällä sekoittaen joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 10 minuuttia.
2. Lisää omenasose ja sitruunamehu joukkoon ja jatka kypsentämistä vielä 5-10 minuuttia, kunnes puuron rakenne on sopivaa. (Speltti mannajauhojen kypsentämisessä menee kauemmin aikaa, kuin tavallisten mannaryynien.)
3. Lisää sokeri puuron joukkoon ja tarkista maku. Anna jäähtyä ihan kylmäksi ja vatkaa sitten kuohkeaksi sähkövatkaimella.
Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa. Pinnalle voi myös ripotella sokeria ja kanelia.
Tämä oli tosi hyvää, etenkin vaniljakastikkeen kera. Vähän erilaista kuin tavallinen vispipuuro.
11.10.2008 - 19:16
Tämän reseptin olen saanut mummolta kauan kauan sitten. Muistan kuinka serkkulikan kanssa aina syyslomalla matkustimme junalla mummon luokse etelään ja mummo tarjosi ihanaa Ykän pannukakkua itse tehdyn hillon kanssa. Kyllä se oli hyvää! Tämä ei todellakaan ole sitten mikään diettipannukakku, mutta hyvää se kyllä on. =)

Ohje:
6 dl maitoa
3 kananmunaa
2 dl kermaa (voi korvata maidolla, kevyt kermalla tai vaikka ruokakermalla)
2-3 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 dl sulaa voita
4 dl vehnäjauhoja
1. Sulata ensin rasva, anna mielellään hieman jäähtyä.
2. Mittaa maito kulhoon ja lisää joukkoon muut aineet. Sekoita hyvin.
3. Kaada korkeareunaiselle uunipellille leivinpaperin päälle.
4. Paista pannukakkua 200 asteessa noin 30 minuuttia.
03.10.2008 - 13:39
Puolukkamehuja leitellessä juolahti mieleen, että tässä samallahan saisi helposti keitettyä myös perinteistä vispipuuroa puolukoista. Koskaanhan ei voi tietenkään tehdä mitään helposti ja nopeasti. Nyt halusin puolukkapuuroon vaihtelua mustaherukoista. Niitä tuli keäsllä pakastettua sellaisenaan perkaamattomina. Minulla on aina tapana kiisseleistä ja vispipuuroista siivilöidä marjat pois, meillä ei oikein tee kauppaansa sellainen soppa, jossa on sattumia mukana. =) Sen vuoksi en herukoita viitsi alkaa sen kummemmin puhdistamaan keruu vaiheessa, kun kuitenkin siivilöin ne keitoksistani pois. Toki minulla on myös puhdistettuja marjoja pakastin pullollaan.

Tämän tein siten, että laitoin ensin kattilaan 8 dl vettä ja lisäsin siihen sokeroitua puolukka mehua 2 dl. Pakastimesta nakkasin joukkoon pussillisen (n.4 dl) jäisiä perkaamattomia mustaherukoita. Keittelin seosta välillä sekoittaen niin kauan, että mustaherukat pehmenivät. Sitten siivilöin mehun toiseen kattilaan ja sen alkaessa kiehumaan, lisäsin joukkoon reilun 1 dl mannasuurimoita koko ajan vispilällä sekoittaen. Vispipuuroa hauduttelin miedolla lämmöllä n. 10-15 minuuttia ja lisäsin sokeria maun mukaan (n.½-1 dl). Puuron jäähdyttyä vatkasin sen sähkövatkaimella vaahdoksi.
Helppoa ja herkullista! Helpoiten tämän olisi tietenkin tehnyt pelkästä puolukkamehusta, jolloin siihen olisi voinut lisätä mannasuurimot suoraan. Vaihtelu virkistää. =)
Kuvassa puuro tarjoiltuna vaniljakastikkeen kera, on se vaan niin hyvää!
23.08.2008 - 11:39
Tuosta tekemästäni testikakusta jäi kinuskia hieman yli, joten päätin sallia itselleni pienen herkutteluhetken. Kipaisin pihan viinimarjapensaista muutaman marjan ja siihen päälle lämmin kinuski... tadaa... herkkujälkkäri on valmis!

|
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia. Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia! Silitän....silitän.. nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!
Leivon leivon Pulla-Lasta Pulla-Laps' on taikinasta. Silmät sill' on rusinasta Korvan korpun koppurasta.
Leivon leivon pullaa, kelle pullan annan -äitille sen kannan! Hyöritän pyöritän ympäri näin, puikin puikin piikilläin. pistän pullan uuniin -ja ahmin pullan suukkiin!!
Sähköpostia minulle
Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:
pistaasi_pahkina@luukku.com
|