Kirjoittaja
Pistaasipähkinä
Leipuri-kondiittorin leivontablogi. Kaikkea leipomiseen liittyvää, suolaista ja makeaa ja sopivan sakeaa.
Minut saa halutessaan linkittää.
|
05.02.2012 - 12:39
Tänään on Runeberginpäivä ja monessa blogissa on jo pitkin viikkoa leivottu runebergin torttuja sen kunniaksi. Niinpä sitten innostuin minäkin näitä leipomaan, vaikka en oikein koskaan ole onnistunut saamaan niistä ihan mieleisiäni. Joku niiden leipomisessa vaan on muka niin haastavaa. Tällä kertaa nappasin ohjeen Kinuskikissalta. Ihan ongelmitta ei päästy nytkään. Tein nämä muffinssipellillä ja vaikka kuinka voitelin huolella jokaisen syvennyksen, ei nämä peijakkaat meinanneet millään irrota vuoasta. Osan tein silikoonisiin vuokiin ja niiden irroittelu sujui paljon paremmin.

Ohje:
Taikina:
100g piparkakkuja
2½ dl mantelijauhetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
250 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
Kostutus:
2 dl vettä
2 rkl sokeria
4 rkl punssia (itse laitoin tummaa rommia)
Pinnalle:
vedelmahilloa
sokerikuorrutetta
1. Murskaa piparkakut monitoimikoneella tai laita ne muovipussiin ja hakkaa murusiksi kaulimen avulla. Sekoita keskenään piparkakkumurut, mantelijauhe, leivinjauhe, kardemumma, vaniljasokeri ja vehnäjauhot.
2. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten.
3. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen kermaa ja jauhoseosta.
4. Jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia.
5. Leikkaa muffienssien pinnasta hattu pois, niin saat tasaisen pohjan leivoksille. Päälly puolesta tulee siis pohja.
6. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja kiehauta seos. Anna jäähtyä. Lisää sen jälkeen joukkoon punssi (tai rommi) Itse kiehautin koko seoksen, koska tarvitsin alkoholittoman kostukkeen.
7. Kasta leivokset kostukkeeseen hetkeksi. (n. 3-5 sekuntia)
8. Laita jokaisen leivoksen päälle teelusikallinen vadelmahilloa ja pursota ympärille sokerikuorrutetta.
26.01.2012 - 14:39
Eilen auoimme miehen kanssa kilpaa jääkaappia ja pakastinta etsien jotain hyvää syötävää. Molemmilla teki mieli jotain syödä, mutta ei sitten kuitenkaan oikein löytynyt mitään sellaista. Niinpä ajattelin leipoa meille satsin muffinsseja. Ne, kun valmistuvat suhteellisen vähällä vaivalla ja ovat hyviä. Etsiskelin aikani netistä ohjetta, mutta päädyin kuitenkin täältä blogistakin löytyvään sinckers-muffinien ohjeeseen, jota hieman muokkailin.

Ohje:
100 g margariinia
1 dl maitoa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoa
suklaata oman maun mukaan
( 80g hasselpähkinärouhetta) tätä ei ole alkuperäisessä ohjeessa
( näihin laitoin valkosuklaata rouhittuna n. 70g ja tummaa suklaata rouhittuna n. 35g. Lisäksi laitoin jokaiseen muffiniin tummasta suklaasta sydämen. Näihin voi käyttää oman maun mukaan ihan mitä tahansa suklaata n. 100g)
1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Lämmitä, mutta älä anna kiehua. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva-maitoseosta ja jauhoseosta vuorotellen vaahtoon. Lisää suklaarouhe (ja hasselpähkinärouhe) käännellen taikinaan.
3. Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 225 asteessa 10-12 min. (jos haluat laittaa suklaasydämen muffineihin, niin täytä vuoat ensin vain puolilleen, paina sitten suklaasydän keskelle ja lisää hieman taikinaa)

tässä suklaasydämet, laitoin vielä tuohon päälle pikkaisen taikinaa.
26.09.2011 - 13:44
Hieman harvakseltaan tulee tänne blogiin nyt päivityksiä. Johtunee osaksi siitä, ettei ole oikein makeita herkkuja, eikä kyllä suolaisiakaan, niin kovasti tehnyt mieli viime aikoina. Ollaan täällä jotain leivottu kuitenkin, mutta jokaista pullan leipomiskertaa en ole erikseen jaksanut alkaa postaamaan, kun kuitenkin lähes samanlaisia pullia joka kerta teen. Paljon syödään myös pannukakkua ja siihenkin löytyy ainakin kaksi erilaista ohjetta täältä blogista.
Nyt puolukkakauden innoittamana tein puolukkaisia muffinsseja kinuskikissan ohjeella. Kuorrutuksen vaan jätin pois ja hyvin maistuivat ilman sitäkin.

Ohje:
50g margariinia
2 kananmunaa
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
200g puolukoita
1. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä.
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
4. Lisää jauhoja taikinaan nuolijalla käännellen vuorotellen margariinin ja maidon kanssa.
5. Lisää joukkoon lopuksi puolukat.
6. Annostele taikina muffinivuokiin, muista jättää nousuvaraa.
7. Paista 200 asteissa uunissa n. 20 minuuttia.
06.10.2010 - 16:21
Täällä mansikkamäki blogissa näin herkullisen kuuloisen muffinien ohjeen, jota ajattelin kokeilla. Suklaaksi valitsin snickersin, koska pidän siitä todella paljon. Muutoin ohje on kopiotu suoraan tuolta blogista.

Ohje:
100 g margariinia
1 dl maitoa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoa
Snickers suklaa patukoita 2 kpl 1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Lämmitä, mutta älä anna kiehua. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva-maitoseosta ja jauhoseosta vuorotellen vaahtoon. Lisää suklaarouhe käännellen taikinaan.
3. Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 225 asteessa 10-12 min.
11.03.2010 - 21:02
Kaupasta tarttui mukaan viimeksi pandan appelsiini-suklaapaloja. Päätin kokeilla soveltaa (taas) tuttua ja turvallista daim-muffinien ohjetta ja tehdä niistä sukalisemman version lisäämällä taikinaan kaakaojauhetta ja vaihtamalla daimrakeet noihin appelsiini-suklaapaloihin. Innostuin vielä koristelmaan muffinit niiden jäähdyttyä.

Ohje:
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl flora vanillaa
1 dl juoksevaa rasvaa (käytin sunnuntai margariiniä)
2 laatikkoa pandan appelsiini-suklaapaloja
1. Vatkaa sokerit ja kananmunat kevyesti. Ei tarvitse vaahdottaa.
2. Mittaa kuivat aineet erikseen.
3. Lisää sitten vuorotellen kuivia aineita, rasvaa ja flora vanillaa taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
4. Lisää viimeisenä suklaapalat joukkoon.
5. Annostele taikina muffini vuokiin tai käytä muffinipeltiä. Laita taikinaa noin 2/3 osaa vuoista, jotta muffineille jää tilaa kohota paiston aikana.
6. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.
Itse koristelin vielä jäähtyneet muffinit. Vatkasin vaahdoksi loput flora vanillasta ja lisäsin sitten vaahdon joukkoon purkillisen sunnuntain sitruunatuorejuustoa. Siitä pursotin jokaisen muffinin päälle kiekuran ja koristelin viekä suklaaströsseleillä.

13.01.2010 - 14:50
Oli lyhyt päivä töissä, joten pitkästä aikaa oli myös aikaa leipoa jotain hyvää. Mieleni olisi tehnyt marjapiirakkaa, mutta sopivan ohjeen puuttuessa päätin hieman soveltaa täällä olevaa daim-muffinien ohjetta.

Tämmöisiä niistä sitten tuli
Ohje:
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl ruokakermaa (flora vanillaa)
1 dl juoksevaa rasvaa (käytin sunnuntai margariiniä)
1 smil minttusuklaanappi pötky
1. Vatkaa sokerit ja kananmunat kevyesti. Ei tarvitse vaahdottaa.
2. Sekoita jauhot keskenään ja lisää joukkoon.
3. Lisää lopuksi muut aineet ja sekoita tasaiseksi.
4. Jaa osa taikinasta 12 muffini vuokaan. Laita jokaisen keskelle yksi minttusuklaanappi. Jaa sitten loput taikinasta vuokiin ja paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.


Laitan vielä tänne kuvan bongaamastani valkosuklaalimerahkasta, vaikkei se näihin muffineihin liity mitenkään. Oli pakko tuota uutuus rahkaa ostaa, vaikka en yhtään tiedäkään mitä sillä tekisin. Voi olla, että tulee syötyä ihan sellaisenaan. =)

04.03.2009 - 17:37
Hyvä ystäväni on tulossa tänään käymään kylässä, joten pitihän sitä jotain tarjottavaa loihtia. Olin jo viime viikolla ostanut sattumalta kaupasta wiener nougat crushia pussillisen. Eilen sitten kekkasin, että teen niistä muffineja. Muutaman ohjeen bongasin täältä blogimaailmasta, ja useassa eri blogissa näitä onkin leivottu. En nyt laita tähän ohjeen alkuperää, koska se löytyy niin monesta paikasta, ja koska tein siihen omia muutoksia.

Ohje:
(12 isoa muffinipellillä)
2 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g margariinia (sulaa)
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1½ tl leivinjauhetta
150 g wiener nougat crushia (säästä vähän koristeluun)
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon sulatettu margariini ja maito.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sitten siivilän läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
3. Lisää lopuksi wiener nougat crush ja sekoittele ne hyvin joukkoon. Säästä osa koristeeksi.
4. Annostele taikina muffinipellin syvennyksiin tai muffinivuokiin, jätä kohoamis varaa.
5. Paista 225 asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla n. 15 minuuttia.
Itse koristelin päällisen vesi-tomusokeriseoksella, johon laitoin vähän pähkinäsiirappia antamaan makua ja kaakaojauhetta värjäämään sen ruskeaksi. Sitten ripottelin loput wiener nougatista muffinien pinnalle.
15.02.2009 - 13:16
Tämän ohjeen löysin äidin reseptiarkistosta ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että oli pakko kokeilla. Kokeilu osottautui erittäin onnistuneeksi, näistä tuli tosi herkullisia. Makean ja suolaisen liitto toimii ja vie kielen mennessään.

Ohje:
(n. 18-20kpl)
(Itse tein nämä muffinipellillä, jossa on aika suuret kolot, kohosivat hyvin, joten ei tarvinnut laittaa koloja täyteen taikinaa.)
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl jugurttia (minulla maustamatonta)
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g juustoa (esim. cheddaria)
n. 1 dl mansikkamarmeladia (paiston kestävää)
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon margariini ja jugurtti.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele jauhoseos taikinaan.
3. Täytä vuoat puolilleen. Paloittele juusto ja upota yksi kuutio jokaiseen vuokaan. Laita jokaisen muffinin päälle myös nokare marmeladia. Annostele loppu taikina vuokiin niin, että ne täyttyvät.
4. Paista 225 asteessa n. 15-20 minuuttia. Ripottele tomusokeria jäähtyneiden muffinien päälle.
Nämä todella maistuivat erittäin maukkailta. Juustoa olisi minun makuuni voinut olla jopa hieman enemmänkin. En uskaltanut sitä kovin paljoa laittaa, kun makuyhdistelmä kuulosti niin erikoiselta. Jatkossa sitten tiedän, että voin laittaa ihan reilusti juustoa ja hilloakin ehkä enemmän väliin. Jugurtiksi sopinee mikä tahansa hyvänmakuinen. Mansikkajugurtti voisi sopia oikeinkin hyvin.
11.01.2009 - 13:09
No niin, nyt on sitten uusi vuosi käynnistetty leivonnan osalta täälläkin. Allekirjoittanut kärsi melkein jo vierotusoireita muutaman viikon blogitauon aikana. Täytyypä vielä tunnustaa, että en ole kyllä edes leiponut sitten joulun jälkeen yhtikäs mitään. Nyt pitäisi kai luvata uudeksi vuodeksi vaikka mitä. Yritän keskittyä enemmän terveellisempiin vähä kalorisiin leivonnaisiin.
Tämän vuoden aloitus on valkosuklaamuffinssit. Ei terveellistä, eikä vähä kaloristakaan, mutta sitäkin herkullisempaa. =)

Ohje:
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl flora vanillaa
1 dl juoksevaa rasvaa (käytin sunnuntai margariiniä)
100g valkosuklaata (käytin tähän slyltäni saamaa puolukkavalkosuklaata)
1. Vatkaa sokerit ja kananmunat kevyesti. Ei tarvitse vaahdottaa.
2. Sekoita jauhot keskenään ja lisää joukkoon.
3. Lisää lopuksi muut aineet ja sekoita tasaiseksi.
4. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.
27.10.2008 - 20:54
Taas oli viikonloppuna leivinuuni kuumana ja tietty sitten piti kehittää jotain hyvää leivottavaa. Sattui olemaan kaapissa ylimääräisiä valmiiksi paahdettuja kookoshiutaleita ja jopa valmiiksi sulatettua rasvaakin, siispä päätin tehdä muffineita pitkästä aikaa. Paahdetut kookoshiutaleet maistuivat tosi ihanilta näissä muffineissa. Nami!

Ohje:
75 g voita tai margariinia (sulatettuna)
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 1/4 dl kookoshiutaleita (ei tarvitse olla paahdettuja)
n. 1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1. Sulata rasva. Vatkaa kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne varovasti vaahdon joukkoon.
3. Lisää rasva ja sekoita.
4. Laita muffinivuoat pellille (tästä tulee noin 12kpl) ja täytä noin puolet kustakin vuoasta. (Voit käyttää myös muffinipeltiä tai silikoonisia muotteja)
5. Paista muffineita 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
29.07.2008 - 18:44
Surffailin tuossa eilen illalla muiden blogeissa ja Canelian keittiöstä löytyi näiden herkullisten Daim-muffinssien ohje. Eilen illalla jo päätin, että teen noita, olivat niin herkullisen näköisiä. Olin päättänyt myös kokeilla kiivijuomaa, mutta se unohtui ihan täysin kaupassa ollessani. Keskityin niin noiden daimrakeiden löytämiseen, että kaikki muu unohtu. Pääasia kuitenkin, että sain ihania muffareita! Pääsin samalla myös kokeilemaan jo kauan sitten hankkimiani silikkoonisia vuokia. Toimivat vallan mainiosti ja taikinasta tuli juuri tasan 12 kpl muffinsseja.

Ohje:
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl flora vanillaa
1 dl juoksevaa rasvaa (käytin sunnuntai margariiniä)
100g (=1 pussi) daimrakeita
1. Vatkaa sokerit ja kananmunat kevyesti. Ei tarvitse vaahdottaa.
2. Sekoita jauhot keskenään ja lisää joukkoon.
3. Lisää lopuksi muut aineet ja sekoita tasaiseksi.
4. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.
|
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia. Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia! Silitän....silitän.. nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!
Leivon leivon Pulla-Lasta Pulla-Laps' on taikinasta. Silmät sill' on rusinasta Korvan korpun koppurasta.
Leivon leivon pullaa, kelle pullan annan -äitille sen kannan! Hyöritän pyöritän ympäri näin, puikin puikin piikilläin. pistän pullan uuniin -ja ahmin pullan suukkiin!!
Sähköpostia minulle
Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:
pistaasi_pahkina@luukku.com
|