Kirjoittaja
Pistaasipähkinä
Leipuri-kondiittorin leivontablogi. Kaikkea leipomiseen liittyvää, suolaista ja makeaa ja sopivan sakeaa.
Minut saa halutessaan linkittää.
|
07.02.2011 - 20:30
Minä en varsinaisesti ole mikään askartelija tyyppi, mutta saatan välillä innostua korttiaskartelusta. Varsinkin joulukortteja on ihan kiva tehdä. Tänä vuonna oli sen verran ylimääräistä aikaa, että ajattelin tehdä muutaman ystävänpäiväkortin itse. =) Tiimarista hommasin tarvikkeet ja yhtenä kauniina päivänä väsäsin muutaman kortin.

12.12.2008 - 12:30
Askartelukärpänen iski...varmaan sain sen sinooperista, kun hain korttitarvikkeita sieltä. Niinpä sitten matkaan tarttui vähän muutakin tavaraa ja eilisen aikana niistä syntyi tonttuperhe. Varmaan ensimmäinen kerta, kun itse joulukoristeita tein, tai ainakaan ei ole omassa muistissa yhtään kertaa...

pikkutonttu

pukki ja muori

muori ja pikkutonttu

koko perhe, 3 pikkutonttua, pukki ja muori
12.12.2008 - 12:29
Eilen piti vielä jatkaa korttitalkoita ja tämän näköisiä kortteja sain aikaiseksi sillä kertaa...



11.12.2008 - 20:38
On taas tullut aika laittaa kortteja maailmalle... viime vuonna tein ensimmäisen kerran itse kaikki joulukortit ja nyt päätin jatkaa perinnettä. Mukavasti aika kuluu niitä näpertäessä ja ihan kivoja kortteja on tullutkin. Nykyään on niin paljon erilaista materiaalia olemassa, että oikein runsauden pula iskee. Sorruin ostamaan 3d-kortteihinkin kuvia, vaikka ne olivatkin mielestäni älyttömän kalliita. Toki tosi kauniita! Tässäpä on eilisen illan aikaansaannoksia...




Kohtuullisen yksinkertaisia kaikki, mutta kyllä niitä kelpaa lähetellä =)
23.11.2008 - 12:37
Nyt olikin oikein joulun tuntuinen viikonloppu... Askartelimme yhden ystäväni kanssa havuista jouluisia juttuja. Minä tein ovikranssin, joka onnistui yli odotusten. Tietenkin jouluaskartelujen lomassa piti nautiskella myös kuumaa glögiä ja uuni tuoreita joulutorttuja. =)

Tortut on tehty Myllynparas valmiista torttutaikinalevyistä.


Rusetti lähempää, tässä näkyy myös puolukan oksat

Hopeaspraylla värjättyjä käpyjä ja muita koristeita

Tässä vielä koko kranssi
18.11.2008 - 15:03
Pääsin toiselle koneelle tänään, joten päivitän nyt heti blogiin tämän aamupäivän askartelut. Karkkipapereista saa kaikkea kivaa aikaiseksi =)

Tässäpä nämä aikaansaannokset koko komeudessaan...

Vähän epätarkka kuva, muovipäällinen niin kovasti heijastaa valoa, että tarkaa kuvaa on tosi vaikea saada, vaikka miten yrittäis...

Tämä suklaalevypussukka onnistui mielestäni tosi hyvin =)
Näitä askarrellessa on hyvä syy syödä karkkia, ei voi kotiväkikään moittia liiallisesta karkin syönnistä =)
07.10.2008 - 14:18
Innostuin askartelemaan keräämistäni tyhjistä kahvipusseista koreja ja siinä sivussa taittelin myös yhden pannun alusen. Presidentti kahvipusseista saa tuollaisia kivoja pieniä lahjakasseja, kun irrottaa niistä päällisen kokonaan. Kuvia voi leikellä vaikka lahjapaperirullista ja laittaa kontaktimuovilla pussiin kiinni.


Tästä tuli jouluaiheinen kassi, kun leikkasin kuvan joulupaperista siihen.

Tämä on sellainen pieni säilytyskori, jonka mitat on n. 20x16cm.

Tämä on ihan ensimmäinen koskaan tekemäni kahvipussityö, vinopunonta kori. Siihen meni n. 40 kpl juhlamokka kahvipusseja. Ja lukematon määrä tunteja... huh, mikä urakka... Pitäisi vielä kantokahvat siihen tekaista, saisin kauppakorin siitä. =)
Nyt sitten vain innolla keräilen lisää tyhjiä kahvipusseja joka paikasta, että pääsen taas askartelemaan lisää kaikkea kivaa.
15.08.2008 - 21:07
Tosiaan... Tämä leipuri myös ompelee hyvin mielellään aina joskus ja tietysti aina itselleen. Oikein ylitsepääsemättömän inspiraation iskiessä saattaa se ommella myös muillekin jotain... Tällä kertaa sain käsiini äiteen kaapista löytyneen samettikankaan jäänteet. Heti kankaan nähtyäni tiesin, että siitä tulee takki minulle. Pian oli idea farkkutakin tyylisestä samettitakista syntynyt ja heti piti päästä kaavoja piirtämään. Siinä sitten muutama ilta koneen ääressä vierähti ja tässä on loppu tulos.

|
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia. Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia! Silitän....silitän.. nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!
Leivon leivon Pulla-Lasta Pulla-Laps' on taikinasta. Silmät sill' on rusinasta Korvan korpun koppurasta.
Leivon leivon pullaa, kelle pullan annan -äitille sen kannan! Hyöritän pyöritän ympäri näin, puikin puikin piikilläin. pistän pullan uuniin -ja ahmin pullan suukkiin!!
Sähköpostia minulle
Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:
pistaasi_pahkina@luukku.com
|