Kirjoittaja
Pistaasipähkinä
Leipuri-kondiittorin leivontablogi. Kaikkea leipomiseen liittyvää, suolaista ja makeaa ja sopivan sakeaa.
Minut saa halutessaan linkittää.
|
08.02.2011 - 19:10
Aloin tässä etsiskelemään linkkilistani blogeista huomista leivontapäivää varten kokeiltavia reseptejä. Samalla huomasin, että todella moni blogi on hiljentynyt tai lopettanut toimintansa kokonaan. Itsekin joudan harvemmin leipomaan ja sen vuoksi päivitystahti on hidastunut. Koitan tässä lähiaikoina saada linkkilistani päivitettyä kokonaan uuteen uskoon. Mikäli haluat listalleni, laita kommenttia tähän kirjoitukseen, niin lisään sinut listalle.
Päivityksiä myös luvassa lähiaikoina mm. allekirjoittaneen synttärikakkua.
27.01.2011 - 19:02
Ja syy siihen on, että minusta tuli viime viikonloppuna rouva. On ollut niin paljon tekemistä jo usean viikon ajan. Olen kyllä leiponut mm. satamäärin pikkuleipiä ja lihapullia, tehnyt erilaisia ruokia ja piirakoita ja tietenkin suurin projekti oli hääkakut. Häiden ruokatarjoilut hoidimme suurimmaksi osaksi itse. Ainoastaan pääruoan olivat kokit tekemässä ja he myös hoitivat koko hääpäivän tarjoilun. Itse teimme sukulaisten kanssa talkooporukalla esityöt ruoanlaittoa varten ja valmistimme salaatit ja muut tarjoilut. Minä leivoin pikkuleivät ja tein täytekakut. Pestasin hyvän ystäväni sitten hääpäiväksi kakkuja koristelemaan.
Lähellekään kaikista en muistanut/ehtinyt tekovaiheessa kuvia ottaa ja itse hääjuhlasta otetut kuvat ovat kaikki sukulaisten ottamia. Tässä kuitenkin peri kuvaa kahvipöydän tarjoiluista, joissa hääkakutkin näkyvät.


Hääkakkuina meillä oli puolukkainen kinuskihyydykekakku, johon sain idean Kinuskikissan kinuski-puolukkatäytteestä. Tein täytettä vain isommat annokset ja pohjaksi tein kakkuihin gluteenittoman kääretorttupohjan. Pinnalle tein niin ikään kinuskikissan blogista bongatun vaniljakiilteen. Reunoihin halusin myös jotain, etteivät ne ihan paljaat olisi. Sulatin valkosuklaata ja temperoin sen. Sitten tein temperoidusta valkosuklaasta isoja lastuja kakkujen reunoille laitettavaksi. Koristeet tein kaikki marsipaanista. Koska hääkimppu koostui neilikoista ja vihreistä nauhamaisista lehdistä, pyrin noudattamaan kakuissakin samaa teemaa. Kaiken lisäksi ystäväni onnistui aivan upeasti toteuttamaan koristelun oman ideani pohjalta.
Alemassa kuvassa taka-alalla näkyy äitini tekemiä jugurttikakkuja (kuivakakut) ja sydänpikkuleipiä, jotka tein itse. Sydän pikkuleipien ohjeen bongasin Merjan leivonta ja askartelublogista.Tein pikkuleivät sellaisiksi, että sain niihin täytteen väliin. Täytteenä niissä aprikoosimarmeladia.
21.03.2009 - 10:00
Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi viime viikolla aarteita oikein urakalla. Näitä kirjasia oli siellä vaikka ja kuinka paljon kaikkia erilaisia ja hintakin alle kolme euroa. Nippu tarttui mukaan.

Nyt pitäisi saada jostain muutama tunti lisää aikaa päiviin, jotta ehtisi kokeilemaan kaikkia ihania ohjeita. Kyllä valitettavasti täytyy sanoa, että työt haittaavat harrastuksia pahasti.
Pahoittelen kovasti päivitysten harvenemista, mutta yksinkertaisesti en ole enään töiden jälkeen jaksanut leipoa mitään. Huomenna tulossa ristiäiskakkua kuitenkin ja siitä päivitystä jossain välissä tännekin.
06.03.2009 - 16:40
Arvonta on suoritettu!
Ensinnäkin haluan kiittää teitä kaikkia osallistumisesta ja kommentoinneista. Niitä on vaan niin kiva lukea. Mukavaa, että tykkäätte blogiani lueskella.
Päivitystahti nyt hieman hiljenee, koska olen aloittanut kokopäivätyön, joka vie aikani jokseenkin tehokkaasti. Mutta toki täällä edelleen leivotaan kaikkia herkkuja melkoisen usein.
No niin ja nyt asiaan. Arvonnan voittaja on:
Kastanja
Paljon Onnea!
Laita minulle sähköpostiin osoitetietosi, niin laitan pakettia postiin.
Edit: Vielä on aikaa osallistua arvontaan!
Kävijälaskuri hätyyttelee jo uhkaavasti 15 tuhannen kävijän rajaa. Huh huh, enpä olisi kesällä uskonut yltäväni koskaan moisiin lukemiin. Sen kunniaksi laitetaan arvonta käyntiin.
Arvontaan osallistuvat kaikki tähän postaukseen kommenttinsa jättäneet. Kertokaahan ihmiset, mikä teidän mielestänne on pääsiäisen paras herkku? Onko se perinteinen mämmi vai jotain ihan muuta?
Palkinnoksi laitetaan tulemaan jotain pientä leivontaan liittyvää.
Arvonta päättyy 15.3 klo: 12.00

Hyvää arpaonnea kaikille!
29.01.2009 - 22:42
Sain tällaisen ihanan sydämellisen tunnustuksen FantasIINAn Jonnalta, Kiitos! Kyllä se ihanasti sydäntä lämmittikin. Blogimaailma on vienyt minut täysin mennessään ja paluuta entiseen ei enään taida olla. Itselleni on suuri ilo saada jakaa omia kokemuksia toisten kanssa. Niin paljon on koko ajan uutta opittavana, mutta onneksi meillä on tämä oma blogimaailmamme, josta saamme ammentaa jatkuvasti uusia ideoita ja oppeja.

Itse haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin sellaisille blogeille, joista minä olen innostukseni saanut. Näissä vierailen usein ja paljon hyödyllisiä vinkkejä olen heiltä saanut, Kiitos!
Canelian keittiössä
Kinuskikissa
KakkuHelmi
Mansikkamäki
Kliivian keittiö
23.01.2009 - 10:51
On ollut jo pitkään mielessä hankkia hieman lisää erilaisia maalaus- ja koristelutarvikkeita Ullanunelman nettikaupasta. Nyt sitten omien lähestyvien synttäreiden pohjalta oli hyvä pyytää äitiä tilamaan sellainen aivan ihana silikooninen joutsen muotti minulle lahjaksi. En minä mitenkään kiero ole... enhän? Noh, tilasin tietenkin siinä samalla vähän muutakin. Mm. nyt sen paremman pensselin. Se tuli jo heti testattuakin, mutta testin tuloksen saatte nähdä sitten ensiviikon loppu puolella.

Tässäpä olisi sitten nämä tämänkertaset tuotteet:
Wiltonin ruskea pastaväri
Wiltonin tummansininen pastaväri
Wiltonin valkoinen väriaine
pensseli 00
musta elintarviketussi
silikooninen joutsen muotti
Jälleen täytyy kiitellä nopeaa toimitusta. Tilasin paketin maanantaina ja eilen sain sen hakea postista. Voin suositella Ullanunelmaa muillekin, tilaaminen on helppoa ja vaivatonta. Pienet paketit tuodaan postilaatikkoon asti ja nopeasti. 
16.01.2009 - 14:42
Kaupunkireissulla tuli poikettua akateemiseen kirjakauppaan alennusmyyntiä katsomaan. Tarttuipa sieltä sitten mukaan pari kirjaa, jotka tosin eivät olleet alennuksessa. Yleensä käyn aina katsomassa, onko kokkaus ja ruoanlaitto-osastolla jotain uusia mielenkiintoisia kirjoja. Nyt silmiini sattui Otavan kustantamia pehmeäkantisia leivontakirjoja. Hintaakin niillä oli vain 12,90€ /kpl. Mukaan lähti Makeat ja suolaiset muffinit sekä Makeat herkut kirjaset.

Kirjat sisältävät toinen toistaan ihanampia herkkuja, joita oikein syyhtyttää päästä kokeilemaan. Uudella sly kierroksella yhtenä aiheena olikin juuri muffinit. Ehkäpä uudesta kirjastani on jotakin hyötyä silläkin osa-alueella. 
31.12.2008 - 12:52
Tämän iloisen rakettikuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille
Hyvää ja Ihanaa Uutta Vuotta 2009 !

Uusivuosi
Katso, katso taivaalle siellä leijuu aarre se on uuden uusiuusi vuosi.
Kun odotellessa tutiset
pian taas lämmöstä kutiset.
Uusi vuosi lummottaa silloin mua runottaa.
Se on uusi vuosi 2009. ajatus on ihan uusi kun voi tehdä jotain hassua, joka hötkyttää massua.
-Mikko Hallilla-
23.12.2008 - 15:51
Blogi hiljentyy joulunviettoon ja palaan asiaan taas joulun jälkeen.
Oikein Ihanaa ja Rauhaisaa Joulua kaikille lukijoilleni!

30.11.2008 - 12:54
Meillä oli taasen tupperwaren kippokutsut ja tällä kertaa tarjolle päätyivät mokkapalojen lisäksi rommirusina-kääretorttua, riisimurosuklaata ja jääsuklaata. Tarjolla oli lisäksi tonnikalakolmioleipiä, mutta niistä en ehtinyt yhtään kuvaa napata.

Kääretorttupohjana ihan perus suklainen pohja, jonka tein gluteenittomana. Välissä on flora vanillaa, rahkaa, suklaarusinoita, rommia ja omenahilloa. Päällä myös flora vanillaa ja paaaljon suklaarusinoita. Tää oli muuten tosi hyvää. Ohjeen nappasin uudesta ruokapirkka lehdykäisestä.

Tässä vielä suklaisia naposteltavia, vasemalla jääsuklaata ja oikealla riisimuropaloja. Riisimuropalat kätkivät sisäänsä myös suolapähkinärouhetta ja rusinoita. Hyvää ja helppoa! =)
20.11.2008 - 11:43
Tilasin confetista vähän värejä ja yhden suklaamuotin kokeeksi. Vielä en ole ehtinyt mitään kokeilemaan, mutta eiköhän sitä aikaa jossain välissä löydy sen verran... Tuo suklaa muotti oli kieltämättä hienoinen pettymys, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuinka hyvin se sitten käytössä toimii. Melko "halvan" ja heikon oloinen se on... Ainakin silikoonisiin muotteihin verrattuna

Hankin kuvassa näkyvät Wiltonin pastavärit musta, lehden vihreä, sitruunan keltainen ja joulun punainen
26.10.2008 - 10:00

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä. 2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin. 3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa. 4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen. 5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Haluan antaa tämän enkelin eteenpäin:
Kinuskikissa
Mansikkamäki
Canelian keittiössä
Sitruunamarenki
Cake Dream
Kiitos paljon, Tonttumuori!
27.09.2008 - 16:01
Elikä siis... Mieli on tehnyt jo pitkään maalata marsipaanilevylle kuvia. Koulussa tätä aikanaan harrastettiin paljonkin ja mukavaa touhuahan se oli ja paljon kivoja kuvia saatiin aikaiseksi. Nyt kotioloissa ongelmana on värit! Olisi kivaa jos voisitte antaa hiukan vinkkejä siitä, millaisilla väreillä te olette maalanneet? Noilla kaupan elintarvikeväreillä ei kyllä taida tehdä mitään, korkeintaan sekoitettuna johonkin muuhun väriin. Tällä hetkellä kotoa löytyy vain kaupasta saatavia elintarvikevärejä ja lisäksi nestemäistä kultamaalia.
Olen myös tehnyt valkoisesta marsipaanista ruusuja ja muitakin kukkia. Niitä myös olisi kiva hieman värikkäämmäksi saada. Millaisilla väreillä se parhaiten onnistuisi, tomuväreillä? Vai käykö myös muut värit valmiiden kukkien maalaamiseen?
Laitanpa tähän nyt ihka ensimmäisen marsipaanille maalaamani kuvan näytille...

04.08.2008 - 18:21
Taisin mainita jo aikaisemmin, että tilasin Ullanunelman netti kaupasta jotain tarvikkeita itselleni. Ajelin töistä kotiin ihan innosta pinkeänä, koska tiesin paketin olevan minua odottamassa. =) Tilasin siis, ruusun lehti muotteja 3kpl, päivänkakkara muotin, marsipaanityövälineet, koripunos tyyllan, kultamaalia sekä ohuen siveltimen. Alla on kuva paketin sisällöstä. Kohta pitää päästä kokeilemaan noita tarvikkeita!

|
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia. Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia! Silitän....silitän.. nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!
Leivon leivon Pulla-Lasta Pulla-Laps' on taikinasta. Silmät sill' on rusinasta Korvan korpun koppurasta.
Leivon leivon pullaa, kelle pullan annan -äitille sen kannan! Hyöritän pyöritän ympäri näin, puikin puikin piikilläin. pistän pullan uuniin -ja ahmin pullan suukkiin!!
Sähköpostia minulle
Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:
pistaasi_pahkina@luukku.com
|