Päätin eilen ilahduttaa tanssikavereita viemällä kakkua treeneihin. Pitkään oli ollut jo mielessä hyydykekakun tekeminen, oli sokerikakkupohjakin jo valmiina pakastimessa. Nyt, kun noita puolukoita niin runsaasti on, päätin sitten niitä käyttää tuohon kakkuun ja tuli hyvää! Ei liian makeaa, koskapa puolukat tuo siihen juuri sopivasti ihanaa kirpsakkuutta. Tuon mehuhyytelön lisääminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista, kun kuvittelin. Siinä oli ihan kamalasti kuplia eikä päällisestä tullut kovin kaunis, onneksi valkosuklaa rouhe pelasti tilanteen kohtuullisen hyvin. =)

1937271.jpg

1937269.jpg

Ottaisin mielelläni vastaan viisaampien neuvoja tuon päällisen teossa, jos jollakulla vaan hyviä vinkkejä on tarjolla! Ilmeisesti se olisi helpompi tehdä jostain marjasoseesta, vai onko käsitykseni aivan väärä. Tässä kuitenkin teille ohje juuri sellaisena, kun minä sen tein. Makuhan oli kyllä todella hyvä rumasta päällisestä huolimatta.

Ohje:

Tämä ohje riittää pieneen (20cm:n) irtopohjavuokaan.

Pohjaksi voi laittaa myös keksipohjan, mutta tässä käytin 2 munan sokerikakkupohjaa, jonka olin tehnyt tuossa kyseisessä irtopohjavuoassa. Kääretorttupohjakin sopii oikein hyvin, varmasti myös kaakaolla maustettu pohja.

Täyte:

1 dl Flora Vanillaa

1 dl Sunnuntai vaniljatuorejuustoa

65 g valkosuklaata

n. 2-3 dl puolukkasurvosta

3 liivatelehteä

Pinnalle:

2 dl puolukkamehua

1 dl hyytelösokeria

1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Se helpottaa valmiin kakun siirtelemistä.

2. Jos käytät sokerikakkupohjaa, laita se vuoan pohjalle ja kostuta sitä hieman.

3. Valmista täyte. Vaahdota ensin Flora vanilla vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljatuorejuusto ja sekoita ne hyvin keskenään.

4. Lisää puolukkasurvos sekaan hyvin sekoittaen.

5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen siksi aikaa, kun sulatat suklaan.

6.  Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa liedellä. Muista olla varovainen valkosuklaan sulattamisessa, sillä se sulaa paljon nopeammin kuin tumma suklaa ja myös palaa herkemmin. Mikrossa riittää puolisen minuuttia. Sinä aikana suklaata täytyy välillä sekoitella varovasti, siten se sulaa tasaisemmin.

7. Kaada suklaa seoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

8. Lämmitä mikrossa n. ½ dl puolukkamehua tai vettä kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatelehdet sen joukkoon.

9. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen.

10. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa n. 4-5 tuntia ennen, kun lisäät mehuhyytelön.

11. Mehuhyytelö: Keitä mehu kiehuvaksi kattilassa. Lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen ja kiehauta seos uudelleen.

12. Anna seoksen jäähtyä n. 4-5 minuuttia ennen kuin kaadat sen kakun pinnalle.

13. Kaada mehuhyytelö varovasti kakun pinnalle ja anna sen hyytyä jääkaapissa.

14. Koristele haluamallasi tavalla.