Sattuipa pakastimessa olemaan viime syksynä itse poimimiani kanttarelleja vielä jäljellä, joten niistä piti sitten pikkuinen piirakka loihtia iltapalaksi. Oli muuten ihan tajuttoman hyvää =)

1875806.jpg

Ohje:

Sekoitettu voitaikina (pohja):

200 g margariinia tai voita

5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl vettä (haaleaa/kylmää)

1. Sekoita pehmeä rasva, vehnäjauhot ja leivinjauhe käsin nyppimällä.

2. Lisää vesi ja sekoita sen verran, että aineet sekoittuvat.

3. Laita pala kelmua työpöydälle ja siirrä taikina kulhosta kelmun päälle. Pane toinen kelmun pala taikinan päälle ja painele taikina käsin ohueksi levyksi.

4. Anna taikinan kovettua kunnolla jääkaapissa. (vähintään 1 tunti)

1875810.jpg

Täyte:

4-5 dl silputtuja esikäsiteltyjä sieniä (itse käytin kanttarelleja, muutkin sienet käy)

1-2 sipulia

2-3 dl keitettyjä rikottuja ohra suurimoita tai riisiä (käytin Myllynparas riisi-ohra sekoitusta)

1 prk smetanaa (120g)

suolaa

valkopippuria

(1 kananmuna voiteluun)

1. Keitä ensin riisi-ohra pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Ruskista sienet ja silputut sipulit kevyesti ja lisää joukkoon riisi-ohrasuurimot, smetana sekä mausteet. Tarkista maku.

3. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä 30x45 cm kokoiseksi levyksi. Ota levyn reunasta taikinapyörällä 7 kpl noin 1 cm:n levyisiä suikaleita koristelua varten.

4. Nosta taikina varovasti kaulimen avulla leivinpaperin päälle.

5. Levitä vajaalle puolikkaalle sienitäyte ja käännä leivinpaperia apuna käyttäen toinen puoli taikinasta täytteen päälle kanneksi. Käännä reunat piirakan alle. Vedä piirakka varovasti leivinpapereineen pellille.

6. Voitele piirakka kananmunalla ja tee sitten nauhoista ristikko piirakan päälle. Voitele nauhatkin kananmunalla.

7. Paista piirakkaa 200 asteissa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 25-30 minuuttia.