Minulla oli suuri ilo ja kunnia tehdä lapsuuden ystäväni hääjuhlaan täytekakut. Tehtävä oli erittäin mieluinen, mutta haastava. Etukäteen keskustelimme ja suunnittelimme hänen toiveidensa mukaisen kokonaisuuden. Aikalailla sain vapaat kädet ja ehdotukseni hyväksyttiin mukisematta. Idena oli tehdä pelkistettyä ja yksinkertaista. Väriteema häissä oli luonnonvalkoista, vihreää ja ruskeaa. Siltä pohjalta myös kakkujen suunnittelu lähti liikenteeseen. Lopputulos on tässä.

1246877061_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hääparin kakku, 2 munan. Tein kondiittorin sokerista joutsenet silikoonimuotilla. Niiden teko onnistui yllättävän helposti, ainoa ongelma oli joutsenten puolikkaiden liittäminen toisiinsa. Vaikka kuinka yritti niitä sovittaa toisiinsa, keskelle jäi kuitenkin pieni rako. Lisäksi en älynnyt, että sokeri on aika kellertävää luonnostaan ellei sitä värjää. Noh, onneksi tässä tapauksessa silverdust (hopea tomuväri) pelasti tilanteen. Tuputtelin sillä joutsenet kauttaaltaan läpi. Lisäksi maalasin silmät ja nokat joutsenille elintarvikeväreillä. Lehdet ja ruusu sekä vaaleanpunainen sydän ovat marsipaania.

1246876833_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toinen kakku telineessä oli neljän munan kakku. Tällä teemalla toteutin kaikki muut kakut. Muutama vaaleankeltainen ruusu ja sitten paljon lehtiä. Tarkoitus oli tehdä jonkinlainen ruusuköynös.

1246876903_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kolmas kakku telineessä oli kuuden munan kakku ja tässä onkin sitten jo pari ruusua enemmän. Lehtiä lisäsin myöskin enemmän tähän köynökseen.

1246876982_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pöydälle tuli vielä yksi 12 munan kakku, joka olikin todella suuri. Siinä oli täytettäkin neljässä välissä. Kaikissa kakuissa täytteenä oli kermasta, appelsiinituorejuustosta ja sunnuntain vaniljatuorejuustosta tehty täyte. Lisänä tuoreita kotimaisia mansikoita paloina. Tein yhteensä viisi kakkua. Yhden 2 munan kakun, yhden 4 munan, 2 kuuden munan ja yhden 12 munan kakun. Täytteisiin kului yhteensä 3 litraa mansikoita, 8 ½ dl kermaa, 400 g appelsiinituorejuustoa ja 400 g vaniljatuorejuustoa ja tietenkin sokeria. Kostutukseen käytin hyla maitoa ja sitä kului yhteensä 1 ½ litraa. Päällä on tuttuun tapaan Flora Vispiä, jota sain kulumaan kaikkiaan 5 purkkia, eli 1, 25 litraa. Marsipaaniruusuja kakkuihin tuli yhteensä 13 ja lehtiä olikin sitten jokunen enemmän. Menin moneen kertaan laskuissa sekaisin, mutta oli niitä vähintään 140 kappaletta.

Siinä hääjuhlan tiimellyksessä en ehtinyt kakuista enään napata kuvia valmiissa kahvipöydässä. Hyvin tekivät kauppansa ja vieraat kehuivat hyväksi. Makuhan se pääasia onkin ja omastakin mielestäni ne kyllä maistuivat oikein hyvältä. Appelsiinin ja mansikan liitto oli lähes yhtä täydellinen kuin ihanan hääparinkin liitto. Tätäkin kautta vielä onnistteluni tuoreelle avioparille!