Isäukolla oli eilen synttärit ja he ovat tulossa tänään käymään meillä kylässä. Heidän suunnaltaan oli kuultavissa hienoisia toiveita jonkinlaisen voileipäkakun suuntaan, joten sellainen sitten piti tehdä. Kaupassa huomasin eilen salamisuikaleet kinkkusuikaleiden vieressä ja ajattelinkin, että voisin tällä kertaa tehdä kakun niistä. Tämmöinen siitä sitten tuli.

1270197190_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täyte:

1 pussi salamisuikaleita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g afrikanpaprika tuorejuustoa

majoneesia

punainen paprika

1 pieni sipuli

mustapippuria

makeaa chilikastiketta

1. Pese ja pieni paprika pieniksi kuutioiksi. Silppua myös sipuli pieniksi paloiksi.

2. Pieni salamisuikaleitakin hieman pienemmiksi paloiksi.

3. Sekoita paprika, sipuli, salami ja tuorejuustot sekaisin kulhossa. Lisää hieman majoneesia, jos täyte on liian paksua.

4. Mausta mustapippurilla ja makealla chilikastikkeella.

Täytteestä riitti tuohon kakkuun 2 väliin juuri sopivasti. Kakun kokosin jälleen kerran fatserin ruistoast-paahtoleivästä. Leipä paloja meni tähän kakkuun yhteensä 18 kpl. Niitä on 6 yhdessä kerroksessa. (reunat leivistä on leikattu pois) Kostutukseen käytin lihalientä. Kuorrutteeseen laitoin 2 purkkia rainbow:n ruohosipulituorejuustoa, jota notkistin hieman majoneesilla. Koristelussa on käytetty pippurimeetvurstia, tomaattia, kurkkua, säilykemandariini lohkoja ja reunoilla juustoraastetta.