Elämäni ensimmäistä kertaa päädyin ostamaan kaupasta valmiin pakastetaikinan. Ostin tätä piirasta varten Myllyn paras ruistaikinaa yhden paketin. Ihan kokeilemisen arvoinen tuote oli kyllä ja säästi minut taikinanteon vaivalta.

1298632503_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tein tämän (taas kerran) ihan vain mututuntumalla niistä aineksista, joita oli kotona jo valmiiksi. En laita mitään tarkkaa ohjetta tänne, koska en enään muista kuinka paljon mitäkin laitoin. Tämän piirakan tein meille ruoaksi jo toissa viikolla.

Taikinana tässä on pohjalla ja kantena tuo mainitsemani Myllyn paras ruistaikina, jota käytin yhden 500g paketin. Täytteessä on pussillinen kinkkusuikaleita, n. puoli pussia (á 450g) rainbow itämaisia vokvihanneksia, sipulia, 2 kananmunaa, 1 prk kermaviiliä, n. 100g Valio Viola intian curry tuorejuustoa ja mausteita.

Sulatin pakastetaikinan ja yhdistin sen jälkeen paketissa olleet kaksi taikinalevyä toisiinsa. Kaulitsin taikinan ja leikkasin siitä sopivan kokoisen palasen, josta riitti piiravuoan pohjalle ja reunoille. Kaadoin täytteen päälle ja lopputaikinasta kaulitsin kannen piirakalle. Kanteen tein pieniä aukkoja ihan vain ulkonäön vuoksi, kun sellaista halusin kokeilla.

Ihan maukas ja ruokaisa tuosta piirakasta tulikin ja se tuli meillä parissa päivässä syötyä.