Kaupasta tarttui kerran mukaani pussi wiener nougat grushia. Silloin ei ollut mielessä mitään, mitä siitä voisin tehdä. Viime viikolla keksin tehdä piirasta, mihin voisin sitä laittaa. Tarkoitukseni oli lisätä nougatia taikinaankin, mutta se unohtui. Niinpä ripottelin nougat grushia pinnalle reilusti.

1297435134_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje:

Pohja:

4 kananmunaa

3 dl sokeria

2 dl maitoa

150 g sulatettua margariinia

2 tl vaniljasokeria

3 tl leivinjauhetta

5 dl vehnäjauhoja


1. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt rasva ja maito vaahdon joukkoon ja sekoita kevyesti.

4. Lisää sitten jauhot taikinan joukkoon ja sekoita niin, että taikina on tasaista.

5. Kaada uunipelille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskiritilätasolla 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Jäähdytä.

Pinnalle:

100 g margariinia

150 g suklaata

1 pussi wiener nougat grushia

 

1. Laita margariini kattilaan ja paloittele suklaa joukkoon. Sulata vesihauteessa, kunnes suklaa on kunnolla sulanut.

2. Anna jäähtyä hetken aikaa ja kaada sitten piirakan päälle. Tasoita pinta ja koristele wiener nougat grushilla.