Taas oli uuni lämpimänä ja ei mulla vaan luonne anna periksi olla tekemättä mitään. Eihän sitä hyvää lämpöä harkoille voi antaa ihan tuosta noin vaan. Tulikin sitten leivoskeltua kaikkea pientä kivaa. Hernekeittopäivän kunniaksi tuli tehtyä pannukakkua. Tein myös tulevia halloween leivoksia varten valmiiksi leivospohjan. Jotain herkkua myös teki mieli ja näitä muiden blogeja selaillessa löysin Canelian keittiössä blogista ihanaisen puolukkapiirakan ohjeen, johon sattumoisin löytyi kaikki aineet kotoa jo valmiiksi, ei tarvinut lähtee kauppaan. =)

2020855.jpg

Tervetuloa syksy ja sen myötä surkeat kuvat...

2020849.jpg

Tein tämän piirakan suoraan ohjeen mukaan, jonka siis Canelialta kopioin.

Pohja:

1½ dl ruisjauhoja (käytin karkeita Sunnuntain ruisjauhoja)
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
½ dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia (Sunnuntaita suoraan pullosta)
1 tl kardemummaa

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää niiden joukkoon muut ainekset. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina sen pohjalle ja reunoille.

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
¾ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia

Pinnalle:

2½ dl puolukoita

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Ripottele pinnalle puolukat. Paista uunin alatasolla 200 asteen lämmössä noin 25 minuuttia.