Tämän tekniikan löysin sattumalta Mansikkamäen Eben blogista. Moisesta tekniikasta en ollut koskaan kuullutkaan mitään. Kävin katsomassa Eben mainitseman linkin YouTubesta, jossa tehtiin aivan käsittämättömän upea kakku tällä kyseisellä tekniikalla. Äitini 50-vuotis juhlat lähestyvät hurjaa vauhtia. Kakkuihin on koristeluideat vielä täysin kehkeytymättä ja jotain pitäisi keksiä. Eben tekemä kakku tällä tekniikalla on todella hieno ja sopisi hyvin talvisten syntymäpäivien juhlapöytään. Niinpä siis testikakkua tekemään ja kokeilemaan miten se pensseli minun käsissäni käyttäytyy. Ei tullut kakusta lähellekään saman veroista kuin noissa linkeissä näkyvät luomukset. Itse olen kuitenkin ihan kohtuullisen tyytyväinen. Lieventävänä asianhaarana voitaneen käyttää allekirjoittaneen surkeaa pensseliä. Joo tiedetään... seli seli... Nolostunut

Tässäpä muutama kuva aikaansaannoksestani. Arvaatkaapa ihan huviksi, kuinka monen munan pohja tuossa kakussa on?

Tässä vielä lähemmin yksi kukkanen. Kukat koristelin hopeakuulilla.

Tästä kakusta tuli kaikinpuolin oikein todellinen testikappale. Erinäisistä syistä johtuen yritän itse noudattaa jonkin aikaa täysin maidotonta ruokavaliota. Kakustakin piti kehittää maidoton versio.

Täytteeseen laitoin Gogreenin vaahtoutuvaa maidotonta "kermaa." Ensimmäistä kertaa sitä käytin ja ihan hyvin se tosiaan vaahtoutui. Pikkuisen lisäsin vaniljakreemijauhetta suoraan tuohon vaahdon joukkoon. Sokeria se ei vaatinut mielestäni ollenkaan. Ei tuo kyllä maistunut tippaakaan oikealle kermalle. Tosin ei se pahaakaan ollut. Kerma oli niin paksua jo valmiiksi, että sitä sai tovin houkutella purkista ulos...

Toinen ensimmäistä kertaa testissä ollut tuote oli täällä blogimaailmassakin hyvin tuttu tuote nimittäin Mackaysin Lemon Curd tahna. Se oli oikein hyvän makuista sellaisenaankin, joten laitoin pelkästään sitä tuon "kerman" lisäksi väliin. Kakun kostutin appelsiinimehulla.

Kolmas testijuttu oli marsipaanin ja sokerimassan yhdistäminen. Marsipaanista olen kyllä aikaisemminkin kakkuja tehnyt, mutta tuo sokerimassa on hieman uudempi tuttavuus. Tein valkoisesta marsipaanista ja oranssista sokerimassasta sekoituksen suhteessa n. 50% ja 50%. Sokerimassa kyllä teki hyvin tehtävänsä, sillä massaa oli todella helppo käsitellä. Massan alle levitin ohuen kerroksen tuota samaista kermaa murusia sitomaan. Tuleepahan samalla testattua, miten marsipaani siihen reagoi. Sehän ei siis ole oikeaa kermaa, joten voi olla ettei se samalla tavalla irroita marsipaanista kosteutta, jää nähtäväksi. Mielestäni tuosta sokerimassa sekoituksesta tuli ihan kivan värinenkin, kuin talvisen taivaan auringonlasku...

Edit: Muutaman tunnin jääkaapissa olon jälkeen sokerimassan alta alkoi kosteutta valua. Eli ei tuo "kerma" toimi samalla tavalla kuin voikreemi.

Ai niin... paljastetaan, että tämä hurja luomus on niinkin suuri kuin yhden munan kakku! Todellinen mini Nauru