Tämän ohjeen bongasin yhdestä suosikkiblogistani, nimittäin Canelian keittiöstä. Pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan noin herkullisen kuuloista ohjetta. Tein nämä kinuskipalat ihan suoraan ohjeen mukaan.

Ohje:

150 g margariinia

4 ½ dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

3 tl vanilliinisokeria

3 rkl kaakaojauhetta

3 kananmunaa

1 ½ dl sokeria

1 ½ dl maitoa

Kuorrute:

2 dl kuohukermaa

250 g omar-karkkeja (pussissa 225g)

1. Sulata rasva ja jätä se jäähtymään.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Siivilöi kuivat aineet vaahdon joukkoon. Lisää myös maito ja jäähtynyt rasva. Sekoita varovasti tasaiseksi.

5. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

6. Valmista kuorrute: Mittaa kerma kattilaan ja lisää omar-karkit joukkoon. Keitä kinuskia miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 20 minuuttia, kunnes se on sakeaa.

7. Kaada hieman jäähtynyt kinuski pohjan päälle ja koristele nonparelleilla ja halutessasi omarpalasilla. (itselläni ei jäänyt ylimääräisiä karkkeja koristeluun)