Arvonta on nyt suoritettu perinteisellä paperilappu systeemillä. Paljon kiitoksia kaikille kommentteja jättäneille. Palautetta on aina niin kiva lukea. Jatkossa koitan leipoa taas hieman useammin ja ehtiä päivittelemään blogia. Nyt tosin pukkasi muuton tähän päälle, joten hetken aikaa saattaa vielä olla hieman hiljaista.

Sitten itse asiaan... tattadaa daa! Ja arvonnan voittaja on Kakkukati!

Paljon Onnea voittajalle!


Hieman on ollut hiljaista täällä blogissa sen jälkeen, kun maaliskuussa aloitin työt. Kesällä muutenkin on niin paljon kaikkea tekemistä ulkosalla, ettei juurikaan leipoa ehdi. Syksyn mittaan kuitenkin uskoisin, että tämä emäntä palaa taas vispilän ääreen ja päivitystahti taas hieman lisääntyy. Toki kesälläkin ollaan leivottu ja kuvia on kamera täynnä. Jos vain joskus saisin niin paljon aikaaa, että ehtisin kunnolla koneen ääreen istua blogia päivittämään. Nytkin kuitenkin lähes päivittäin käyn katsomassa, onko täällä mitään tapahtunut.

Huomasin tuossa eilen illalla ihan sattumalta, että nyt heinäkuun aikana tuli se maaginen vuosi blogielämää minullekin täyteen. Kyllä on ollut mukava olla tässä kaikessa mukana. Paljon uusia asioita olen oppinut ja hurahtanut vain entistä syvemmälle tähän blgistanian ihmeelliseen maailmaan. Suurimmat innoittajani ovat koko ajan alusta alkaen olleet Kinuskikissa ja Kaurislapsi, heidän blogeissaan vierailen päivittäin. Toki paljon muitakin ihania blogeja täällä on, joissa vierailen usein.

Nyt voitaisiinkin laittaa pieni arvonta käyntiin ensimmäisen vuoden kunniaksi. Voittajalle on luvassa jotain pientä kivaa luonnollisestikin leivontaan liittyvää. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen.En nyt laita tähän mitään kysymystä, mutta toki palautetta on aina kiva saada :)


Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 16.8.2009 klo:18.00 asti.

Hyvää arpaonnea kaikille!

1249021260_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesä ja kärpäset...