Pitkästä aikaa on leipomiseenkin jäänyt aikaa. Muuton jäljiltä kaikki tavarat ovat tietenkin hukassa ja osa vielä laatikoissakin. Mutta mukava purkaa tavaraa, kun saa herkutella välillä. Vaikka marjakausi onkin parhaimmillaan juuri nyt, leivoin silti sitruunapiirasta. Tästä tulikin todella maukasta ja itse tykkäsin kovasti. Suosittelen lämpimästi, varsinkin sitruksen ystäville, vaikkei se sitruuna nyt niin älyttömän voimakkaasti tortussa maistukaan... maistuu kuitenkin :)

1251476390_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje:

200 g voita tai margariinia

4 kananmunaa

2½ dl sokeria

1 sitruuna

n. 2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä

2. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, raasta sitruunan kuori ja purista mehu (n. ½dl) ja lisää ne sitten vaahdon joukkoon

3. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne sitten varovasti vaahdon joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi nostelemalla

4. Sekoita vaahtoon lopuksi sula rasva

5. Voitele ja jauhota n. 24 cm:n piirakkavuoka ja kaada taikina vuokaan

6. Paista sitruunapiirasta uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa n. 25-30 minuuttia

Huom! Piirakan on tarkoitus jäädä keskeltä hieman kosteaksi, ja sisus kovettuu hieman jäähdyttyään

Voit sirotella jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria ja tarjoilla marjojen kera, mansikat olisivat olleet ehkä parempi vaihtoehto kirpeälle piirakalle kuin kirpakkaat herukat... hyvää oli näinkin

1251476418_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Itse en edes kokeillut piirakan kypsyyttä, vaan otin sen suoraan pois uunista 25 minuutin jälkeen. Leikkasin ensimmäisen palan vasta, kun piiras oli jo kunnolla jäähtynyt. Sisus oli ihan hyvin jähmettynyt, mutta silti se oli ihanan pehmeä ja hieman kostea... oi, nami! :)