Joulu- ja hääkiireet ovat ohitse ja töissäkin on ollut lyhyitä päiviä, niinpä minulla on ollut aikaa leipoa enemmän. Nyt vuorossa helppoa ja sitäkin herkullisempaa mutakakkua. Ohjeen tähän bongasin helmikuun ruoka pirkka lehtisestä.

1297435099_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje:

150g margariinia

200g suklaata (Fazer Lontoonrae)

4 kananmunaa

2dl sokeria

2½dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1tl vaniljasokeria

1. Mittaa rasva kattilaan ja sulata se hellalla miedolla lämmöllä.

2. Paloittele suklaa ja lisää suklaapalat sulaneen rasvan joukkoon. Sekoittele kunnes suklaa on kokonaan sulanut rasvan joukkoon.

3. Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi.

4. Sekoita kuivat aineet keskenään.

5. Kaada suklaaseos vaahdon joukkoon ja sekoita kevyesti sekaisin. Kaada sitten jauhoseos joukkoon ja sekoita takina tasaiseksi.

6. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat kevyesti. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

7. Irroita jäähtynyt kakku vuoasta ja sihtaa pinnalle tomusokeria.

Ah, tää oli niin hyvää! Ihan mehevää ja suklaista. Minulla ei ollut alkuperäisen ohjeen mukaan lontoonrae suklaata, joten laitoin ihan tavallista tummaa suklaata ja hyvää tuli niinkin. Tähän sopisi varmasti ihanasti joku pähkinäsuklaakin.