Teki kovasti mieli leipoa jotain, mutta käytettävissä olleiden raaka-aineiden määrä oli hiukkasen rajallinen, enkä viitsinyt lähteä kävellen kauppaan. Kaapissa oli vajaa puoli pakettia hiivaa, josta sain pienen pullataikinan piirakalle pohjaksi. Paksteesta kaivelin täytteeseen marjat ja jääkaapin uumenista löytyi jotain kaveriksi. Niistä sitten syntyi todellinen herkku, suosittelen!

1300354467_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje:

Pohja:

n. 1/3 pakettia hiivaa

2 dl maitoa/vettä

1 kananmuna

½ dl sokeria

½ tl suolaa

(kardemummaa)

50 g voita/margariinia

n. 4-5 dl vehnäjauhoja

Täyte:

3-4 dl mansikoita

3-4dl raparperin paloja

2 rkl sokeria

2 rkl perunajauhoja

Pinnalle:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2½ dl flora vispiä

2 kananmunaa

3 rkl vaniljasokeria

 

1. Valmista ensin pullataikina. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.

2. Lisää joukkoon kananmuna, sokeri ja suola (ja kardemumma halutessa) ja sekoita hyvin.

3. Lisää taikinaan osa jauhoista ja sulatettu rasva. Alusta taikina kimmoisaksi ja lisää tarvittaessa jauhoja.

4. Anna taikinan kohota kaksikertaiseksi leivinliinalla peitettynä.

5. Sulata pakastemarjat ja siivilöi niistä enin mehu pois. Lisää marjojen joukkoon sokeria ja perunajauhoja. Perunajauho sitoo nestettä itseensä ja siten piirakasta ei tule vetinen.

6. Valmista pinnalle tuleva seos seuraavaksi. Laita tuorejuusto kulhoon ja notkista se lusikalla tai vispilällä. Lisää joukkoon flora vispi, kananmunat ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.

7. Kaulitse pullataikinasta suorakaiteen muotoinen levy ja laita se uunipellille (minulla oli pieni pelti n. 25x40cm) ja jätä hieman reunoja. Anna kohota vielä jonkin aikaa.

8. Voitele piirakan reunat kananmunalla ja levitä sitten marjaseos pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada pinnalle tuleva seos marjojen päälle.

9. Paista piirakkaa uunin keskimmäisellä ritilätasolla 200 asteen lämmössä n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä.