Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Perus pullataikinasta on moneksi. Tietenkin siitä leivotaan maistuvat pikkupullat erilaisine variaatioineen, mutta myös pitkot, piiraiden pohjat ja munkit voi tehdä samasta taikinasta. Tässäpä on ihan tavallisen kotipullan taikina ohje.

Ohje:

½ l maitoa tai vettä (myös esim. omenamehu käy)

50 g hiivaa (=1paketti)

1 kananmuna

kardemummaa (noin 1/3 pötkö)

2 tl suolaa

2 dl sokeria

150 g voita tai margariinia

n. 14-15 dl vehnäjauhoja


         

1. Lämmitä neste käden lämpöiseksi ja liota siihen hiiva.

                    

2. Lisää taikinan joukkoon kananmuna, kardemumma, suola ja sokeri ja sekoita vispilällä hyvin sekaisin.      

      

3. Lisää sitten suurin osa jauhoista taikinaan ja aloita vaivaus yleiskoneella (toki taikinan voi tehdä käsinkinkin) alustuksen loppupuolella lisää sulatettu rasva joukkoon ja loput jauhot.

      

4. Jatka taikinan vaivausta, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa hyvin kulhon reunoista. Ripottele hieman jauhoja pinnalle ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä.

 

Tästä perustaikinasta voit leipoa monenlaisia pullia. Tarkempia ohjeita löytyy postauksistani.

 

Vinkkejä pullan leipomiseen:

  • Pullataikinasta kannattaa tehdä mielummin hieman löysä, kuin kova. (kovasta taikinasta tulee kuivia pullia)
  • Anna taikinan kohota kunnolla ennen pullien leipomista.
  • Pullat on myös hyvä kohottaa kunnolla ennen niiden paistamista.
  • Pikkupullat paistuvat n. 7-8 minuuttia uunin alimmalla ritilätasolla 225 asteen lämmössä.
  • Pitkot paistuvat n. 15 minuuttia uunin alimmalla ritilätasolla 200 asteen lämmössä.
  • Pullat kannattaa pakastaa heti niiden jäähdyttyä.

 


Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia.
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia!
Silitän....silitän..
nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!

Leivon leivon Pulla-Lasta
Pulla-Laps' on taikinasta.
Silmät sill' on rusinasta
Korvan korpun koppurasta.

Leivon leivon pullaa,
kelle pullan annan
-äitille sen kannan!
Hyöritän pyöritän ympäri näin,
puikin puikin piikilläin.
pistän pullan uuniin
-ja ahmin pullan suukkiin!!

Laskuri lisätty 4.9.2008
Web Page Counter
Sähköpostia minulle

Minulle voi lähettää asiallista sähköpostia osoitteeseen:

pistaasi_pahkina@luukku.com

Menossa mukana

Kivoja nettikauppoja